torstai 27. syyskuuta 2007

28.9 Ylivieska osa1

Aamu se on aikainenkin aamu. Tänäkin viikonloppuna vuorossa keikkamyyjän kosto, tai ainakin tämä tuntuu siltä. Jo heti tuossa aamulla klo.6 startattiin kisikseltä kohti viikonlopun seikkailuja. Tänään olis vuorossa aikainen keikka ku on junioreille suunnattu konserttitapahtuma kyseessä. Tässä pohdiskeltu et onko pakko jos ei huvita yhtään, varsinkaan näin aikaisin aamulla. Tätä kirjoitettaessa ollaan jo melkein jyväskylässä, ei olis enää montaa tuntia ku pääsis takkatupaan syömään. Kirjoitellaan jossain vaiheessa lisää raporttia päivän tapahtumista.

-Curvin

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

22.9 Tamperkele

Ja lauantaina oli sitten vuorossa Tamperetalo, ja siellä Sorsapuistosali. elikkäs se messuhalli joka on siellä pihan perällä. Hieman ihmetystä tämä keikkapaikka aiheutti leirissämme, mut minne ei mentäis jos siitä joku haluaa maksaa. Mutta tämähän osoittautui varsinkin miellyttäväksi paikaksi konsertoida. Helppo rouduu, asiallisen kokoinen lava, talonhenksulta saa hyvää palvelua, mikäs tässä on taas ihmisen ollessa. Varsinkin kuin puolikuntoisena meikäläinen heilunu jo viimeset pariviikkoa. Pelastus onneksi tähänkin löytyi jagertee:n muodossa, Kiitos Vesku.
Ainoa miina tuossa paikassa on bäkkäri, joka siis sijaitsee toisessa rakennuksessa, joten pihan poikki joutuu kirmaamaan poppari viimassa ja sateessa. Mut saattaapi tehdä ihan hyvää välillä.
Mut olipahan taas keikka!Tapahtumarikasta sanoisin, tuntuu olevan melkein aina kun on vähänkään isompi lava, niin popparit keskittyy enemmän kohkaamiseen ku soittamiseen. Aikamoista jazzia paikkapaikoin. Ja jotain luuttujakin joutu oikein korjailemaan keikan aikana. Ny sais ruveta rauhoittumaan pikkasen, sanos tää. Hengissä kuitenkin selvittiin. Ja kotimatkalle päästiin Myllyn suorittaessa liikennöintiä, ku meikäläinen oli lääkinnyt itseään sen verran ettei saanut auton ruoriin tarttua. Kotimatka sujui rattoisasti, kummelin seurassa. Fanit olivat päättäneet lahjoa pändiä Tampere aiheisilla lahjuksilla. Mikäs siinä jos haluavat. Kotiakin päästiin ja tämä lähti suoraan lekurin juttusille, ku luuli ihminen kuolevansa tähän tautiin. Tohtori tuumas vaan, että toivoa on ja repullinen kaikenlaisia nappuloi matkaan. Tätä kirjoittaessa rupeekin jo tuntumaan että perskules mää selvisinki hengis tästä taudista, vaik tiukkaa se on tehnykin. Mut ei muuta ku leuka rintaan, ja kohti seuraavia pettymyksiä.

-Curvin

21.9 Lappeenranta

Jaahas, nyt oli sitten vuorossa hotelli Lappee, ja melko legendaarinen yökerho Dooris. Matkaan lähdettiin taas jossain vaiheessa päivää, ja hämmästys oli suuri lähdön hetkellä, kun popparit olivat päättäneet kerrankin olla ajoissa. Pahin myöhästyminen oli yhden minuutin luokkaa. Siistii! Saiskohan tämän ihmeen jatkumaan muinakin viikonloppuina.
Keikkapaikkahan on tuttu meille jo entuudestaan, Dooriksessa on aina mukava käydä. Asiallisen kokoinen lava, asiallisen soundinen tupa ja vihdoinkin myös apukanto toimii kuin unelma. Yleistä palvelutasoakin on kohennettu, nyt saa jopa drinkki-kupongin ruoka-kupongin kaveriksi, voi siis ottaa bissen safkan kaveriksi. Siistii, ihminen tulee kuitenkin niin pienestä onnelliseksi.
Keikka oli taas normikauraa, ei mitään ihmeellistä. Taisi yleisölläkin olla ihan kivaa, ainakin huudosta päätellen ja mikä parasta yleisö poistui suurimmaksi osaksi heti keikan jälkeen. Eli saatiin ihan rauhassa keikan jälkeen töniä vehkeet takasin bussiin. Aamulla sais nukkua sit ainaki puol tuntia pitempään. Mikä on sinällään mukavaa, ku kuitenki aikasin pitäis lähteä suhtautumaan Tampereen suuntaan.

Ai niin tästä viikonlopusta ei ole valokuvia, Ilari joutui sairaalaan vakavan keuhkokuumeen takia...
-Curvin

lauantai 15. syyskuuta 2007

14.9. Oliko Mikkeliin menijöitä?

Festarikausi jatkuu ainavaan. Käytiin Mikkelin jäähallissa toteamassa teknisen toteuksen kirjava taso Suomenniemellä. Keikka oli normikauraa, kun se vihdoin ja viimein saatiin käyntiin.
Majapaikassa oli muuten hämmentävä asennoituminen omiin juomiin. Ajateltiin Kallen kanssa ottaa ihan vaan pari iltabissee mukaan huoneeseen josta respan mimmit kimpaantu niin paljon, että olis kuulemma poliisit aamulla odottamassa. Eipä näkyny ei. Päästiin pois ja nyt ollaan matkalla kotio. Elikkä oikeen vapaapäivä olis, kun Seinäjoelta oli kaikka peruuntunut.
Huomenna sitte ne Viltsun juhlat, pelottaa maanantai jo valmiiks.

Varapefuna/veskuna oli tälläkertaa Ylijyrä.

Esiryyppääjänä toimi Kalle

Ilari löysi pesän

-mylly-

12.9. Yökerho

Noniin siis. Päivän kysymys kuuluu, että miksi????? Miksi maailmassa on keikkapaikkoja mitä ei ole suunniteltu keikkailuun? Miksi niissä paikoissa mitä ei ole suunniteltu keikkailuun pitää käydä keikoilla? Miksi meidän riesana on eräskin festaripromoottori, joka omistaa ravintolaketjun missä myydään röökiä 7 eurolla aski? Miksi sen festaripromoottorin ravintoloissa ei ole apukantoa vaikka mennään kerrokseen kuusi, kahdella hissillä? Miksi maailma ei ole niin kaunis paikka, että se festaripromoottori tekis konkurssin?

-mylly-

tiistai 11. syyskuuta 2007

11.9 Jaffa-kattila

Tänään siis oli reeni-päivä huomista koitosta varten. Ovat päättäneet tuonne Jaffa-kattilaan järjestää tälläisen hyväntekeväisyys hässäkän, ja mitäs me ei hyvän asian eteen tehtäisi?
Oli mielenkiintoinen tunnetila kävellä sisälle halliin ja ryhtyä katselemaan että pitäis olla meidän reeniaika 1,5h päästä, ekat treenajat pitäis olla jo lavalla, ja näyttää siltä et mikään ei ole vielä valmista. Roudasivat samaan aikaan vasta backlineä alueelle ku saavuttiin, ja PA:takin viritetään vielä raivokkaasti. Mitäköhän tästä ei tule?
Saatiin kuitenkin tsekki ja treenit tehtyä, mitä ny pientä murhetta oli langattomien kanssa, liikaa tavaraa liian kaposella kaistalla, sanoisin. Mut eiköhän se tästä, popparit oli ainakin tyytyväisiä ja tais mennä uus kitaravahvarikin ostoslistalle mein komppikitaristille.
Ei muutaku huomista odotellessa. Taitaa tulla normipäivä huomenna ku ekaks olis tää Jaffa-keikki tai siis yks biisi ja sit pitäis rynnistää nopeiten ikinä eräänkin festarijärjestäjän erääseenkin helsinkiläiseen yökerhoon vielä normi klubi-keikalle. Mitehän äijien käy?

-Curvin

Ilari tutustui vihdoin ja viimein Jäykkään. Koko kesän ne oli toisiaan väistelly, mutta nyt osu samoille kinkereille.

lauantai 8. syyskuuta 2007

8.9. Kauhajoen kasino

Matka alko aamulla tosiaan Turust. Yllättävän freessi olo, kun ei tullu vedettyä kun pari bissee ja naksua. Olisko siinä sitten tollanen kolkyt kilsaa ajeltu kun eräs kanssamatkustajista rupes kyseleen, että mitäs kautta yöllä kotio. Ongelmahan oli siinä, että oli jääny aivan väärän ihmisen avainnippu reppuun mikä sisälsi myös autonavaimet. Auto parkissa börsin edessä ja avaimet matkaa rokkibussissa ympäri Suomenniemee, ei ole kivaa sellanen. Koska Kauhajoelta on kuitenkin mukavampi ajella himaan Tampereen, eikä Turun kautta, niin Pefun avulla saatiin sitten hoidettua avaimet oikeseen paikkaan Rauman matkiksesta.
Perille kun päästiin oli aikaa käydä syömässä paikallisella ÖBC:llä. Virhe! Ei oikein annos kuitenkaan maistunu siltä mummon lihapulla pottusohjo yhdistelmältä.
Siinä oli sitten aikaa myös leikkimieliseen vedonlyöntiin, elikkä koska alkaa ensimmäinen rakkauden lähetystyötoiminta siinä bäkkärin ikkunan alla. Veikkaukset jakautu 10 minuutin ja 3,5 tunnin välille. Tämä siis siitä hetkestä kun portit avataan. Ei kuitenkaan taidettu virallista tulosta saada. Oli kai jotain tärkeempääkin tekemistä, en vaan ymmärrä mitä.
Sellanen kysymys muuten heräs arvon kollegoille, että millasiahan kenkiä te käytätte tuolla kasinolla roudatessa? Muutenhan se on helppo rouduu, ramppi suoraan sisään ja luiska lavalle, mutta se lattian ja luiskan liukkaus. Kokeiltiin kaikkia mahollisia yhdistelmiä. Oli sliksiä ja sade-ja lumikelinkenkää, mutta kun tassut vaan luistaa ja luistaa. Selvittiinhän siitäkin sitte kuitenkin ilman hengenmenetyksiä.
Iltamat oli yllättävän rauhalliset. Ei tuntunu yhtään pohjanmaalta. Kaikki perinteiset hippaleikit oli jostain syystä peruttu, mikä ei kyllä haitta yhtään. Saa tehä duuninsa rauhassa. Toisaalta jätettiin kyllä viiminen erä kattomatta, elikkä vaihdettiin paikat snagarijonossa yöajoon Helsinkiin.
Ilari kävi tutustumassa Jonnen kioskiin ja ettimässä jotain päällepantavaa kun on talvikin tuloillaan, mutta ei pe....e ollu riitävän pieniä kokoja.

Juu tuo sellasta siis. Meikä könyy tonne bussin perälle hetkeks kyljelleen niin jaksaa ajella ton vikan pätkän. Ens kertaan.

-mylly-

7.9 Suamen Turkuses

Tänään olikin taas vuorossa vaihteeksi eräänkin radiokanavan järjestämä konsertti helvetti. Onneks näitä ei ole usein, nää päivät on niin hanurista. Aamulla törkeen aikasin pitää olla paikalla puuhastelemassa ja illalla vasta veto. Välissä niin monta tuntia aikaa, mitäköhän alkais? tai tarviiko tätä edes arvailla, kaljan juonniksihan se taas meni. Toinen vaihtoehto olis tietysti hotelli kuolema, mut ei sekään juurikaan innosta.
Päivän todellinen kohokohta oli lounas mainiossa ravintola Dennis:issä. Tuolla on oikeesti aivan törkeen hyvät pizzat. Suosittelemme lämmöllä tutustumaan kyseisen ravintolan tarjontaan.
Täähän on siis hienoo, varsinkin ku näillä keikoilla ei vedetä ku pari hassua rallia ja työmäärä on kuitenkin sama ku ihan millä tahansa keikalla, ja ei nää aikataulutkaan noissa niin hienoja ole. Kukahan niitä oikeesti miettii, mul olis pari asiaa kerrottavaksi.
Ja eikä tuo eilinen taiteellinen nautintokaan ollut niin mahtava. Tässä jo pitkään mietitty muokata eräästäkin slogania uuteen uskoon ja duunaa paidat. Millasiahan ilmeitä sais ku pamahtas tälläisiin teinikonsertti helvettiin, ku paidassa lukis "Shit music only".
Positiivisena yllätyksenä täytyy sanoa, että aikataulu piti mukavasti eilen, keikka saatiin tehtyä, yleisökin taisi olla tyytyväinen. Ja kyllähän se on helppoo ku on puitteet kunnossa. Ilari päätti ilahduttaa Ame:a, tuota mainiota kolleegaa, punkkupullolla. Kohteliaisuus on hyve.



Keikan jälkeen oli koko ryhmä taas maailman hienoimpia, rikkaimpia ja seksikkäimpiä. Ja tänään olo tuntuu kuin piestyltä koiralta, ainakin allekirjoittaneesta. Bussissa ei ole kiva viettää krapulaa, prkl.

-Curvin-

perjantai 7. syyskuuta 2007

5.9. Firmahudaa tavalla

Tässähän oli siis käyny sellanen häpsy, että käytiin konsertoimassa erään tietokonevalmistajan bileissä. Muuten kaikki ihan kivasti, mutta illan juhlat oli teemalla "firma-x" goes black metal. Mun mielestä tää nykynen työnantaja kyllä vetelee aikalailla enempi tuollasta kasarirokki henkistä kauraa, mutta kaipa se blakkiksestä kävi yleisölle joka koostu 40-50 vuotiaista äijistä.
Toisaalta ihan sympaattisia tyyppejä. Hienoa nähdä kun ihminen ihan oikeesti on ilonen päästessään Tavastian takahuoneeseen.
Päivä alko ihan törkeen aikasin. Loadin jo 09.00 ja kaiken piti olla valmista puoliltapäivin. Sinänsä ihan hauskaa, että kerkes työpäivänä suorittamaan enempi tuollasia perinteisiä vapaapäivän aktiviteetteja kuin oikeesti vapaapäivänä.
Lähettiin chekin jälkeen pokain kanssa kaffelle, siitä elokuviin jonka jälkeen keilaamaan ja perään vielä hyvät pihvit Ilveksessä. Oli ihan pirun mukavaa. Tosta keikasta nyt on turha sen enempi spekuloida. Ainoo miina kun firmagameissa ollaan oli tuo offside miksaaminen, mistä Terttu jo omassa raportissaan kertoikin.
Crew oli tälläkertaa hivenen muuttunut kun Kivarin Jarno oli tuuraamassa lampuissa. Alla Ilari tutustuu seppään.

-mylly-

tiistai 4. syyskuuta 2007

Hiljaisuutta etsimässä

Ruvennu Ampegin järjestelmässä ilmenemään kauhiaa pörinää, heti kun siirryttiin langattomaan aikakauteen soittovehkeissäkin. Ollaan justiinsa varastolla hommaa hämmästelemässä ja mystiseltä vialta vaikuttaa. Kaipa se vielä löytyy. Terttukin tuli tähän autoa pakkailemaan. On menossa Jyväskylään, sillä tulee kiire ihan just, poppareita odotellessa. Yllätys.

-mylly-

lauantai 1. syyskuuta 2007

1.9 Juva

Tänään siis vuorossa legendaarinen hotelli Juva. Täähän on siis todellakin Kekkosen mesta. Yllättäin aamun osanotto on haikee. Tässä raporttia kisiksen parkkipaikalla, kello on 7 minuuttia yli lähtöajan ja vasta yksi poppari vaivautunut paikalle. MIKÄ NÄITÄ vaivaa...

Jep siis Juva oli ja meni. On nimittäin tuo hotelli nykyään aivan mahtava keikkapaikka. Silloin motellin aikakaudelta liikkui kaikenlaista juttua ja tunnelma oli aika eksoottinen, mutta nyt oli palvelu kohallaan. Roudaus on oikein miellyttävä, katutason työntöä ja apukädetkin paikalla. Alttari ehkä hivenen ahdas ainakin meiän rykmentille, mutta onhan sitä pienemmillekin mahduttu. Ja sitten se takahuone. Vesku on oikeesti ottanu homman haltuun. Kaikkea on tarjolla täytekakusta lähtien ja saunakin lämpösenä ennen ja jälkeen keikan. Kiitos, meillä oli hyvä olla!
Keikkoja oli tälläkertaa kaksi kerralla. Elikkä ensin sallittu veto ja perään sitte normi show. Ekassa spektaakkelissa tupa oli aikalailla täynnä ja meininki sen mukaista, iltaveto sitten vähän rauhallisemmalla tunnelmalla. Näiden perään sitten yöpurku, mutta ennen sitä pikkasen viihtymistä Pefun kanssa. Anteeks Curvin, ei tule toistumaan, eipä...
Seuraavana aamuna olikin vuorossa ihmisraunioitumisen osat 4,9 ja 70.
Kuvareportaasia seuraa kunhan tuo kamera tulee kotio asti. Oli kuulemma eilen jo saapunu Juvalta Helsinkiin.

-mylly-