Taas on hieman vierähtänyt aikaa viime kirjootuksesta, mutta koetetaas taas saada hommaa nippuun.
4.10 Galaxy, Me(n)tal Elite Cruise
Olivat sitten tälläisen erikois metalliristeilyn päättäneet järjestää, ja me ainakin jouduimme ihmettelemään että mitä mein bändi teki siellä esiintymässä, kun kaikkien muiden spändien soitto lähenteli norjalaista kirkonpoltto meininkiä. Ja yleisökin oli lähinnä raahattu paikalle suoraan tuska-festareilta. No mikäpäs siinä, erilaista. Ja niin oli myös tän spede-vision järjestelytkin. Järjestäjällä ei sit ollu näpeissä mikään asia, ihan sai taas itte sumplia kaikkia käytännön asioita laivanporukoiden kans. PRKL koska nää hahmot oppis jättämään nää asiat oikeille ammattilaisille, jotka ihan oikeasti osaa järjestää tapahtumia. No ehkä tätä ei tarvi enää ens vuonna tätä risteilyä järjestää, ku oli meinaan tuota yleisöä sen verran harvalukuinen määrä mukana, että saattoi sattui järjestävän seuran lompakkoon tämä risteily. Keikka itsessään ihan normikauraa, mitä nyt toinen kitaristi päätti välillä tuoda mukaan jazzin sävyjä muutamassa biisissä. Ja se että keikka oli iltapäivällä, laivan ollessa jo paluu matkalla. Yllättävää kyllä, yleisöä saapui kuitenkin ihan kohtuullisesti paikalle, mut kovin rauhallisia olivat, johtuisko kenties edellisen yön nestetankkauksesta vai muuten vaan väsymyksestä.
5.10 Vantaa, Red Onion
Tavallaan taas ihan mukavaa päästä tälläiseen tuttuun ja turvalliseen pizzerian nurkkaan soittelemaan, tuon edellisen kokemuksen jälkeen. Tää oli taas niin normi ettei tästä keikasta voi todeta kuin. Tulin, roudasin, ja poistuin.
6.10 Alabush, Puustelli
Siis lähes legendaarinen hotelliravintola Puustelli otti meidät taas vastaan samalla lämmöllä kuin aina ennenkin. Lavahan nyt ei ole kovin iso, mut eipä siinä, sopu sialle antaa. tai jotain. Tää nyt kuitenkin taas menee keikan puolesta hieman erikoishommiksi, kun on pari tuuraavaa soittajaa matkassa mukana. Ei siinä kyl pojat kuitenki hengis selvis ja saatiin hyvät treenit pidettyä. Eikä se soittokaan niin kamalaa kuultavaa ollut. Pari positiivista asiaa täytyy kyllä tästä keikkapaikasta sanoa, nimittäin bäkkärillä oleva sauna on aina mukava yllätys. Sekä sapuskapuoli tuntui jotenkin parantuneen siitä ku viimeks tuolla kävin, vaik vieläkin sen safkan saa itse lämmittää. Henksulla kans todella hyvä meininki, ei ole enää artisti vihollinen vaan ystävä, oli helppoa puuhastella menemään. Eikä kukaan rutissut mistään joutavan päiväisistä. Toimitus haluasi nähdä samanlaista meininkiä useammasakin pizzeriassa, ja NOPEASTI. Vaik pohjanmaa välillä osoittaakin huonoja puoliaan, niin ainakin täällä niitä ei tällä kerralla osunut paikalle, yleisökin osasi käyttäytyä, mikä on melko hämmästyttävää.
7.10 Forssa
Erikoispaikoista päivää, taas. Keikkapaikka olikin sitten paikallinen liikuntahalli, ah miten mahtavaa. Meillä on bändi tavannut tuoda mukanaan oman akustiikan ja niinpoispäin. Mikäs siinä. Ensimmäistä kertaa oli kyllä lähellä fortson majuuri lähellä ku tänne päästiin. Siis Vittu, mitä ihmiset oikeasti ajattelee? Lava oli ihan paska, joku paikallinen puuseppä värkännyt vesivanerista ja kakkosnelosesta tälläisiä wannebe nivoja. Voi luoja! ja sitä ei ollut edes sidottu millään kasaan. Meinas se lava kellahtaa kumoon, ku meikäläinen kävi testaamassa turvallisuutta. Ja kaiken huippuna vielä "lava" oli päällystetty pala-matolla, jota ei ollu kiinnitetty millään siihen lavaan eikä saumoja teipattu, siis ei hyvää päivää! Joutu käymään melko tiukkasanaisen keskustelun järjestävän seuran kanssa, ja yllätys yllätys ensimmäinen lause sieltä suunnalta meni jotenkin näin "on tämä lava kelvannut *bändin nimi tähän* sillekin". No ei siinä, jos joku suostuu menemään tuollaiselle pyydykselle esiintymään, niin mun puolesta siitä vaan, mut meillä ei ainakaan päästetä poppareita kohkaamaan tollaselle lavalle, millä joku saattaa oikeasti teloa itsensä. Järjestävä seura otti kyllä asiakseen hoitaa lavan kuosiin, antamiemme ohjeiden mukaan ja loppujen lopuksi lavasta saatiinkin ihan kelvollinen, aikaa siihen ei tosin menny kun 1,5h ennenkuin lava valmistui. Ja jälkeenpäin vielä sai kuulla mutinaa, et kun mikään ei kelpaa. Toivottavasti kuitenkin järjestävä seura ottaa opikseen tästä eikä seuraavan bändin joka tuolla käy tarvitse kohdata enään näitä samoja ongelmia. No tää on niin tätä, ei nää asiat varmaan miksikään muutu, mun puolesta sais kyllä muuttua. Enkä varmaan ole yksin mielipiteeni kanssa. Tän episodin jälkeen kaikki sujuikin niin mallikkaasti ettei paremmasta väliä, keikka saatiin tehtyä pois kuleksimasta. Yleisöäkin oli paikalle vaivautunut viettämään sunnuntai iltaa ihan kiitettävä määrä. Mikäpäs siinä. Keikan jälkeen nopeasti romut nippuun ja kotimatkalle. Ja vielä kerettiin Myllyn kans käymään paikallisessa ottamassa parit fiksusti.
Tää viikko oliski melko rauhallista, parit palaverit ja ihan jotain pientä värkkäystä. Nekin on kyl jo tehty tätä kirjoittaessa, joten eikai täs auta ku jatkaa vapaapäivän viettämistä. Varsinkin kun huomenna täytyy lähteä niinkin pitkälle konsertoimaan kun tuohon Keravan Wanhaan Kinoon. Kerrankin keikkamyyjä on ajatellut meitä, ei paljo tarvi bussia liikutella tänä viikonloppuna, varsinkin kun vielä lauantai on vapaa päivä.
-Curvin
ps. Yritetään jossain kohti saada myös kuvitusta aikaiseksi tänne.
torstai 11. lokakuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ja oliko niit� kuvia?
:-)
Lähetä kommentti